Kaupunkitutkimusta monelta kantilta, au - arkkitehtiuutiset 6-7/2013

Kaupunkitutkimuksen päivillä pohdittiin sitä, miten arvostukset vaikuttavat kaupunkien kehitykseen.

Turun yliopiston luentosalin täytti huhtikuun lopussa 190 osallistujan innostunut kuhina. Käsillä olivat Kaupunkitutkimuksen päivät otsikolla ”Arvostusten vaikutus kaupunkikehitykseen”. Kiinnostava ohjelma tarjosi pääluentojen lisäksi työpajoja ja ekskursioita. Päivien järjestämiseen osallistuivat Yhdyskuntasuunnittelun, Suomen kaupunkitutkimuksen sekä Alue- ja ympäristötutkimuksen seurat.

Professori emerita Hilkka Lehtonen avasi tapahtuman kysymällä, miten muuttuvat arvostukset vaikuttavat kaupunkien jalostamiseen. Tulisiko keskittyä kaava-arkkitehtuuriin vai pitkäjänteiseen integroituun kaupunkipolitiikkaan? Uusia mahdollisuuksia nähdään alhaalta ylöspäin suuntautuvassa ruohonjuuritason aktivoitumisessa ja dialogissa – kansalaisyhteiskunnan voimistamisessa. ”Kaupunkitutkimuspäivät ovat luonteeltaan monitieteelliset. Siellä opitaan käyttämään poikittain ja lomittain samanaikaisesti useamman tieteenalan sisältöä. Se on avain uutta luovaan tutkimukseen”, Lehtonen totesi.

Dialogia kaupungin ja yliopiston välille

Vaikka Turussa ei ole arkkitehtuurikoulua, tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila kertoi, että alueella on paljonkin kaupunkitutkimusta. Se on ripoteltu eri puolille yliopistoa, useiden tiedekuntien oppiaineisiin. Nyt tavoitteena on kerätä pirstaleinen joukko yhteen tiedostamaan toistensa olemassaolo ja tekemään enemmän yhteistyötä. ”Myös kaupunki panostaa yliopisto–kaupunki-dialogin vahvistamiseen. Tutkimuksen tuloksia toivotaan päästävän hyödyntämään kaupungin kehittämisessä. Kaupunkitutkimus-ohjelman myötä voidaan pohtia, mikä on oleellista ja miten kaupunkikehitystä tulisi johtaa kohti parempaa tulevaisuutta”, Ruoppila totesi.

Kaupunkitutkimuksen

Taidekeskukset palvelevat yhteiskuntaa

Minnesotan yliopiston professori Ann Markusen esitteli idean luovien toimialojen ja kaupunkitilojen roolista kaupunkikehityksessä. Yhdistämällä eri taiteenaloja ja kulttuuria sopiviin tiloihin taidekeskukseksi saadaan synergiaa, joka tuo nostetta ympäröivään kaupunkiyhteisöön. Tällaisissa paikoissa luovien alojen edustajat voivat kokoontua, työskennellä, asua, esitellä töitään ja olla vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten kanssa. ”Tämäntyyppiset taidekeskukset palvelevat yhteiskuntaa. Pitkän tähtäimen hankkeet nostavat myös kiinteistöjen ja maa-alueiden arvoa. Samalla rohkaistaan taiteilijoita siirtymään omista yksityisistä tiloistaan yleisön ja yhteiskunnan keskelle”, Markusen sanoi.

Taiteille omistetut tilat vetävät puoleensa tekstiilisuunnittelun, grafiikan, kirjallisuuden tai keramiikan alan luovia tekijöitä. Näin edistetään monialaisia tavoitteita ja yhdistellään erilaisia arvomaailmoja. ”Yksi taidekeskusten parhaista anneista yhteiskunnalle on uusien näkemysten tuottaminen. Asioita voi nähdä yllättävistä näkökulmista. ”Taidekeskusten perustaminen vaatii eri toimijoiden yhteistyötä alkumetreiltä lähtien. Mukana on oltava sekä julkisen että yksityisen puolen edustajia kuin myös ei-kaupallisia ja yhteisöllisiä toimijoita. Tarvitaan yrityssektorin tuki ja aikaa ja tukea paikallisilta kulttuurijohtajilta.

Alusta asti on rakennettava yhteistyökuvioita, jotta toimintaa pystyttäisiin ylläpitämään pitkään. ”Idea tuo ihmisiä yhteen inspiroitumaan sekä inspiroimaan muita”, Markusen uskoi. Turussa tällaisia osittain taiteilijoiden aloitteesta mutta yhteiskunnan rahoituksella muodostuneita paikkoja ovat esimerkiksi kulttuurikeskukset Manilla ja Logomo, näyttelytila Titanik sekä Taideakatemian ja Barkerin tilat. Voisiko arkkitehtuuri integroitua vielä tiiviimmin muiden luovien alojen kanssa – ja millaisia mahdollisuuksia se voisi tuoda tullessaan?

Kuka vastaa kaupunkirakentamisesta?

Apulaisprofessori Håkan Forsell Tukholman yliopistosta pohdiskeli hyvinvointiyhteiskunnan urbaania perinnettä ja skandinaavista hyvinvointikaupunkien ilmiötä. Pohjoismaisen urbanismin merkkejä ovat olleet tasapäistäminen, yhtenäinen kaupunkikuva – erilaisuutta ei ole suosittu – sekä alueellinen tasapaino. Ruotsin 150 vuotta vanha kunta- ja maakuntalaki on säädellyt muiden muassa asuin-, sairaala- ja koulurakentamista. Tästä poikkeavana esimerkkinä Forsell toi esille Kiirunan kaupungin, joka on syntynyt kaivosteollisuuden ympärille. Sinne tehtiin asemakaava jo 1900-luvun alussa. ”Kaivosteollisuus ei ollut kiinnostunut tukemaan yhteiskunnallista rakentamista. Ruotsin valtio ei kuitenkaan halunnut Kiirunasta Klondykeä, jossa asuminen olisi sattumanvaraista ja slummiutunuttakin”, Forsell selitti.

Nykyään yhteiskuntaa kiinnostavat Kiirunassa kaivostoiminnan lisäksi paikallinen avaruustutkimus, japanilaiset turistit, jotka tulevat ihailemaan revontulia, saamelaisten oikeudet sekä perinteisesti terveydenhuolto, koulutus ja asuminen. Kaupunki itse ei voi ohjata rakentamista, koska valtio omistaa maan. Mikä on valtion rooli kaupunkirakentamisessa?

Yksityistetty yhteiskunta?

Kiirunan kaivoksen nettotulot olivat viime vuonna 150 miljoonaa euroa kuukaudessa. Kaivosta pitäisi jatkuvasti laajentaa asutuksen alle ja vuosikymmeniä paikalla olleet talot ja puutarhat siirtää sen tieltä – tai oikeammin yläpuolelta – uuteen paikkaan.

”Tukholma ohjaa ruotsalaisen yhteiskunnan organisoitumista. Kaivoksella on kiinalaisia liikekumppaneita ja asiakkaita, joiden ei kuitenkaan tarvitse keskustella Tukholman kanssa”, Forsell huolehti. Hän mietti, millaisia asukkaita Kiirunassa on jatkossa. ”Enää 200 ihmistä tarvitaan räjäytystöihin, kaikki muu työ voidaan tehdä tietokoneella. Kaivokselle riittävät nykyään majoitustilat yhden tai kahden viikon ajan vieraileville työntekijöille.” Kiirunaan liittyvä filosofis-moraalinen kysymys kuuluu: voiko kaupunki toimia rahantuottajana yksityiselle yritykselle? Kaivos on aiheuttanut konfliktin symboli- ja reaalitalouden välillä. Kaupunki on riippuvainen kaivoksesta ja kaivos kaupungista. Löytyykö tästä esimerkistä kytköksiä suomalaiseen Talvivaaran kaivokseen?

Tiltu Nurminen

 

Creative Turku Facebook