Hyvä suunnittelu säästää kustannuksissa, Vakka-Suomen Sanomat, 10/2016

Sari Honkasalo, Vakka-Suomen Sanomat, 28.10.2016

Hyvällä suunnittelulla on mahdollista säästää kustannuksissa ja saada aikaan toimivia ja pitkäikäisiä tiloja. Siinä siis monta syytä ottaa yhteyttä arkkitehtiin, on sitten rakentamassa uutta tai korjaamassa vanha rakennusta.

Nousiaislainen arkkitehti Tiltu Nurminen kertoo asiakkaiden ottavan yhteyttä muun muassa sellaisissa tilanteissa, jos sopivaa taloa ei löydy valmistalokatalogeista, kaavamääräykset ovat tiukat tai tontti on erikoisempi muodoltaan tai ilmansuunniltaan.

– Arkkitehti ottaa huomioon, mistä tullaan tontille, mihin aurinko paistaa ja missä suhteessa rakennukset ovat ympäristöön ja naapurustoon. Voidaan esimerkiksi tehdä katseilta suojattu piha tai muodostaa mikroilmastoa, jossa on suojaisia paikkoja istua.

Nurmisen Arkkitehtitoimisto Creative Turku on viime aikoina tehnyt myös paljon suunnittelutöitä asiakkaille, joilla on ollut tarvetta korjata tai laajentaa olemassa olevia rakennuksia. Kyse voi olla pienistä toiminnallisista muutoksista tai isommista remonteista.

– Arkkitehti on se kokonaisratkaisun hahmottaja, joka sovittaa esteettisen ja toiminnallisen puolen yhteen. Perhe ei ehkä näe ratkaisuja, koska on niin sisällä projektissaan. Ulkopuolinen asiantuntija saattaa nähdä ne paremmin.

Joskus käy niin, että asiakas on suunnitellut pohjan, jonka pyytää vain piirtämään puhtaaksi. Kun Nurminen tekee siihen ehdotuksia, asiakas toteaa, että "ahaa, tähän sitä arkkitehtia tarvittiinkin".

Nurminen muistuttaa kuuntelevansa aina tarkkaan asiakkaan toiveita ja tarpeita.

– Kaikki tehdään asiakkaan ehdoilla. Yleensä ratkaisu löytyy luonnosten ääressä keskustellen, kun asiakas näkee pari kolme vaihtoehtoa ja huomaa, mikä on itselle hyvä.

Suurin kynnys arkkitehdin palkkaamiselle lienee, että mietitään mitä se maksaa.

– Koska rakentaminen ylipäätään on arvokasta, näkisin sen panostuksena rakennuksen elinkaarelle. Jos tilaratkaisut on mietitty hyvin ja niin, että ne soveltuvat myös muille ihmisille, rakennuksen jälleenmyyntiarvo säilyy.

Nurminen arveleekin, että arkkitehdin palkka maksaa itsensä joko toimivampana kokonaisuutena, säästettyinä neliöinä tai siinä, että rakennus on myydessä arvokkaampi.

Arkkitehdit tekevät myös sisustussuunnitteluja. Nurmisella on ollut kohteena muun muassa 70- luvun omakotitaloasunto, joka remontoitiin pinnoiltaan uusiksi.

– Yhden hengen toimistolle sopivat pienet projektit, hän toteaa.

Asiantuntija voi olla apuna myös silloin, kun joku miettii korjataanko vanhaa vai puretaanko ja rakennetaan uusi.

– Lyhyttäkin konsulttiapua voisi käyttää, esimerkiksi pyytää arkkitehdin avuksi, jos on ostamassa vanhaa taloa.

Vuonna 2000 arkkitehdiksi valmistunut Tiltu Nurminen työskenteli useammassa arkkitehtitoimistossa ennen kuin perusti oman yrityksen vuonna 2011. Isoissa toimistoissa hän oli mukana myös julkisissa rakennushankkeissa.

Omaan yritykseen veti halu olla itse yhteyksissä projektin osapuoliin ja mahdollisuus pitää langat omissa käsissä.

– On kiva tehdä työtä perheiden kanssa. Ne ovat kuitenkin heille hyvin tärkeitä projekteja ja he ovat innostuneita.

Nurminen on ollut mukana Turun seudun arkkitehtien toiminnassa vuodesta 2010 ja toimii nykyisin yhdistyksen paikallisasiamiehenä. 

 

Linkki alkuperäiseen artikkeliin:

Hyvä suunnittelu säästää kustannuksissa, Vakka-Suomen Sanomat, 28.10.2016

Creative Turku Facebook